ME-edustajat kertovat työstään:
Olen eläkkeellä oleva psykiatrinen sairaanhoitaja ja olen tehnyt hoitotyötä 40 vuotta yöylihoitajana, apulaisylihoitajana sekä osastonhoitajana. Jäin ansaitulle vanhuuseläkkeelle huhtikuussa 2002.
Vuoden 2003 lopussa ystäväni kutsui minut ME-kokeilukasvohoitoon. Hoidon jälkeen kokeilin kasvojani ja ajattelin, että jos tällaiset tuotteet voivat tehdä näin hyvän olon kasvoilleni, niin minä haluan tehdä tätä myös toisille. Silloin tiesin, mitä teen "isona".
Aluejohtaja koulutti minua ja lähdin tutustumaan tuotteisiin omakohtaisesti. Osallistuin myös markkinointikoulutukseen ja muille alan kursseille.
Alussa tein kotona kasvohoitoja tuttavilleni ja kuljin jonkin verran eri paikkakunnilla pitämässä hoitopäiviä. Vuoden 2005 lokakuussa laitoin oman hoitolan Seinäjoen Torikeskukseen.
En koe koskaan lähteväni koskaan "töihin" vaikka hoitola on auki arkisin klo. 10- 17 ja lauantaisin klo. 10 - 14, vaan lähden tapaamaan ihania, erilaisia, energisia ihmisiä, joista on tullut oikein hyviä ystäviäkin. Heistä jokaisesta saan lisää innostusta, energiaa sekä jaksamista - ja tottakai myös lisäansiota eläkkeen lisäksi.
Eeva Lapualta
Olen Hanna (41v) ME-piiripäällikkö Porin seudulta. Olen ollut yksityisyrittäjä 19 vuoden ajan ja olen edelleen. Aluksi minulla oli Parturi-kampaamo, mutta eräänä päivänä päätin, että haluan tehdä vielä jotain uutta kauneuden parissa. Tein rohkean päätöksen ja päätin myydä kampaamon ja etsiä uusia tuulia elämääni! Tärkeää minulle oli että saan tehdä töitä ihmisten parissa.
ME:ssä löysin laadukkaan SUOMESSA valmistetun ihonhoitosarjan, jonka parissa olen toiminut nyt viisi vuotta. Koulutukset ovat aina mielenkiintoisia. On hienoa kehittää itseään ja mennä eteenpäin. Asiakkaani ovat eri ikäisiä ja hienoa huomata miten tänä päivänä arvostetaan hyvää ja yksilöllistä palvelua. Maatilalla asuessani on minulle tärkeää myös mahdollisuus itse määrätä työaikani!!
Hanna Hollmen, Pori